Katsojan päiväkirja: Henki vex

    Katsoin Henki vex -kauhukomediasarjaa Yle Areenassa. Päätin katsoa sitä, koska minä tykkään kauhusarjoista. Luulinkin, että saisin harjoitella sanoja, joita olin oppinut kummituskirjan lukiessani. En ymmärtänyt sarjan kaikkia sanoja, mutta ymmärsin suurin piirtein, mitä tapahtui. Mielestäni se on tasolleni ok, etten ymmärtänyt kaikkea. 

    Sarja kertoo kolmesta ystävästä: Aatos, Risto ja Pasi. He ovat aavemetsästäjiä.  Ensimmäisessä jaksossa Pasi istuu paljain takapuolin taikakirjan päälle, ja demonit pakenevat maailmaan. Nämä heidän täytyy metsästää. Joka jaksossa he taistelevat yhden demonin kanssa. Sivujuonessa Saatana itse on paennut Aatoksen isään. Hän yrittää saada Aatoksen tekemään syntiä. Kaiken kaikkiaan minä tykkään jaksojen pääjuonista enemmän kuin Saatanan sivujuonesta. 

    Mielestäni sarjan vahvuus on sen hassu ja hauska huumori, joka syntyy henkilöistä ja heidän suhteistaan.  Lempikohtauksessani viinipiru houkuttelee Riston juomaan, mutta hän on olutnörtti ja liian tylsä pirulle. Tuleekin paljon huumoria Aatoksen passiivisuudesta ja pettämättömästä iloisuudesta. Onkin sarjassa outoja ja hauskoja ideoita, esimerkiksi ihmishirvi, joka on samanlainen idea kuin ihmissusi. 

    Suosittelisin sarjaa kauhukomediafaneille. Nauroin paljon ja sain harjoitella puhekielen ja slangin kuuntelemista. Katson todennäköisesti uudestaan pian. Toivon, että sarjan uusi kausi tehdään. 

Lukijan päiväkirja: Pieni kummituskirja

    Minä en ole blogannut viime aikoina. Talvella minulla oli kolme suomenkielistä kurssia, ja yritin myös keskittyä enemmän kuuntelemiseen.  Siksi olen katsonut tubettajia ja TV-sarjoja enemmän kuin olen kirjoittanut blogipostauksia.  Olen kuitenkin halunnut palata blogaamaan. Ensimmäinen uusi posti käsitellee Pieni kummituskirjaa.  

    Ostin itselleni tämän kirjan heinäkuussa syntymäpäivälahjaksi. Luin sen loppuun kesän ja syksyn aikana. Pieni kummituskirjaan on kootu paljon tarinoita suomalaisista kummituksista. Siinä on myös Aino Puttosen mahtavaa kummituskuvitusta.  Kati Lampela toimittaa tarinoita, joita koottiin kaikkialta Suomesta.  Jokaisen tarinan lopussa kerrotaan, mistä ja milloin tarina kerättiin. Toivoin kuitenkin, että kirjassa olisi kerrottu, keneltä tarina on kerätty ja kuka sen keräsi.

    Kirjan tarinat on jaettu aiheisiin, mutta niiden rajat ovat löysiä. Ensimmäinen aihe on Kuka olet kummituinen? Luvussa on kummituskuvauksia. Näillä on joitakin yhteisiä piirteitä: kummitukset ovat yleensä rumia olentoja, usein pitkiä miehiä, joskus yksisilmäisiä.  Yksityiskohtaisimmässä kuvauksessa kummitukset eivät ole vain rumia olentoja ja yksisilmäisiä, mutta niiden yhdellä jalalla on saapas ja toisella jalalla lipokas. 

    Jotkut tarinat ovat vain muutaman lauseen, toiset muutaman sivun pituisia.  Sanasto on joskus murteellista tai vanhaa, mutta kaiken kaikkiaan tarinat ovat helppoja ymmärtää. Lempitarinani, joka koottiin Multialta vuonna 1936, on se, jossa talon isäntä painii kummituksen kanssa. Hän huusi rengeille, jotka tulevat juosten. Kun he saapuivat, kummitus oli hävinnyt.  He löysivät isännän nelinkontin lattialla.

    Viimeinen aihe on tarinoita, joissa yliluonnollisilla tapahtumilla on tavalliset selitykset. Mielestäni on mielenkiintoista, miten nämä tarinat ovat samanlaisia kuin muiden lukujen tarinat paitsi niiden selitykset.   

Julian Kytastyn konsertti

    Yliopistolla järjestettiin holodomorin muistoksi konsertti, jossa kävin Pipsan kanssa. Julian Kytasty soitti banduraa ja lauloi kansaneepoksia ja lyyrisia lauluja. Hän puhui myös banduran historiasta ja kobzareista. Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, joiden lauluissa opetettiin historiaa ja moraalisuutta. Kobzariperinteissä ei muistettu kokonaisia lauluja vaan opiskeltiin kaavoja. Sitten esityksissä yhdistettiin kaavoja runoiksi. Holodomorin aikana viimeiset kobzarit tapettiin.  

    Minä olin kiinnostunut konsertista, koska olen kiinnostunut eepoksista ja kansanperinteestä. Oli upeaa kuunnella ukrainalaisia eepoksia ja muita lauluja. En tiennyt paljon ukrainalaisesta kansanrunoudesta. Oli kivaa oppia muutamaa asiaa. Haluaisin lukea englanniksi eeposten tekstejä.

    Konsertti oli aivan mahtava ja siitä minä nautin. On hyvää asua yliopiston lähellä, koska siellä on paljon sellaisia tapahtumia, joissa voi käydä ja oppia lisää historiasta ja kulttuurista.

Elokuvan arvostelu: Pahanhautoja

    Pahanhautoja on todella mahtava kauhuelokuva, joka kertoo, miten vanhemmat muokkavat lapsiaan. Päähahmo on nuori tyttö, Tinja, jonka äitinsä on tubettaja. Hänen äitinsä kuvaa perhettä ja haluaa, että kaikki elämässä on täydellistä. 

    Elokuvan alussa lintu lentää ikkunan kautta, rikkoo äidin koriste-esineitä, ja häiritsee videon kuvaamista. Tinja heittää linnun päälle peiton, ja aikoo viedä sen ulos. Sen sijaan hänen äitinsä pyytää Tinjalta lintua. Kun Tinja on antanut linnun, hänen äitinsä tappaa sen. 

    Samana iltana Tinja löytää linnun munan. Hän piilottaa munan vanhemmiltaan sänkyynsä, missä se kasvaa valtavaksi. Munasta syntyy suuri ihmisennäköinen lintu. Kun Tinja ruokii lintua, se alkaa näyttää häneltä.

    Tinja muotoilee lintulapsensa samalla tavalla, jolla hänen äitinsä on muotoillut hänet. Lintulapsi haluaa miellyttää Tinjaa, aivan kuin Tinja haluaa miellyttää äitiään. Lintulapsi tulee väkivaltaiseksi, mikä johtaa juonta kauhistuttavaan loppuun.   

    Mielestäni elokuvan näyttelijät ovat todella hienoja, erityisesti Siiri Solalinna, joka esiintyy Tinjana ja hänen lintulapsenaan. Tykkään kaikista hahmoista, ja yllätyin miellyttävästi, että Tero, Tinjan äidin rakastaja, oli niin monipuolinen hahmo. Ohjaaja Hanna Bergholm luo Tinjan perheen puhdaasta talosta ja hyvin hoidetusta pihasta oikeaa kauhun tunnelmaa. Elokuvassa myös on mustaa huumoria.  Erikoistehosteet ovat todella upeita, erityisesti lintulapsinukke. Suositan tätä elokuvaa!

Elokuvan arvostelu: Valkoinen Peura

    Olen päättänyt katsoa suomalaisia kauhuelokuvia lokakuun aikana. Aloitin Valkoisesta Peurasta, joka kuvattiin 1950-luvalla. Vau! Mielestäni se on todella mahtava ja kaunis elokuva.  

    Juoni sijoittui Lapissa. Minusta elokuva kuvasi hyvin Lapin lumisia maaseutuja ja niiden yksinäisyyttä. Viimeinen kohtaus oli niin kaunis, erityisesti kuva, jossa hiihtäjät tulivat mäen päältä. Tykkäsinkin kohtauksesta, joka sijoittui tietäjän tuvassa. Minusta tietäjän rumpu ja runo esitettiin aavemaisina.

    Vaikka elokuvassa oli yliluonnollisia puolia, mielestäni juoni oli traaginen pikemminkin kuin kauhea. Päähahmo oli nainen, joka pelkäsi yksinäisyyttä ja siksi päätti pahasti käyttää taikaa. Hän uhrasi kotiporon, jonka hänen miehensä oli antanut hänelle lahjaksi. Hänestä tuli valkoinen peura, jonka kaikki poronhoitajat halusivat ottaa kiinni. Lopuksi hänen miehensä tappoi hänet. Tämä teko peilasi kotiporon uhria. 

Salolampi, kolmas osa

    Salolamella oli paljon ulkoaktiviteetteja. Me sauvakävelimme rantaa pitkin ja pelasimme mölkkyä ja kyykkää. En pelannut kumpaakaan peliä hyvin, mutta molemmat pelit ovat hauskoja. Yhdessä mölkkykilpailussa Nuutti voitti vain viidellä heitollä. Hän kaatoi kaksi keilaa ensimmäisellä heitollaan ja sitten hän kaatoi kahdentoistakeilan neljä kertaa neljällä heitolla. En ole koskaan katsonut niin mahtavaa mölkyn pelaamista.

    Salolamella oli myös taideaktiviteeteja. Sai soittaa kanteletta tai leipoa korvapuusteja. Sai myös kutoa tai tehdä pirtanauhoja.  Minä tein tuohesta helmiä, joita Pipsalle annoin. Hän halua tehdä kaulakorun niistä. 

    Illalla me saunoimme järven rannalla. Yötaivas oli kirkas. Taivaalla ja järven vedellä monet tähdet näkyivät. Näin Linnunrataa, jota en voi nähdä kotona. Eräät ihmiset sanoivat, että he näkivät revontulia, mutta minä en nähnyt niitä tällä kertaa. 

Salolampi, toinen osa

    Tänä vuonna Salolamella oli paljon musiikkiesityksiä. Sheila McLoughlin tuli ja soitti runonlauluja ja muita kansanlauluja kanteleella. Hän toi Salolamelle kolme erikokoista kanteletta, ja hän soitti jokaista hyvin. Minä tykkään erityisesti lauluista joita hän soitti konserttikanteleella. Minusta oli kivaa nähdä jonkun, joka opiskelee suomea vain lauluista and laulamisesta.   

    Jason Busniewski myös kävi Salolammella. Hän on viulisti ja hän soitti suomalais-amerkkalaisia kansanlauluja. Hän myös puhui Yhdysvaltojen keskilännen musiikkiperinteista. Minusta hänen esityksensä oli kovin mielenkiintoinen, koska minua kiehtoo keskilännen historia. Oli mahtavaa ymmärtää paremmin kuinka erilaiset kansat saivat inspiraatiota toisiltaan. Jason tietysti olikin mahtava viulisti, ja nautin paljon hänen musiikistaan.

    Viimeiseksi kaksi opiskelijaa, Nuutti ja Kirsti, soitti kanteletta ja puista huilua. Nuutti oli rakentanut heidän soittimensa, minkä vuoksi minun mielestäni heidän esityksensä oli vielä vaikuttavampi.   

    Kirjoitan aktiviteeteista kolmannessa osassa.