Katsojan päiväkirja: Henki vex

    Katsoin Henki vex -kauhukomediasarjaa Yle Areenassa. Päätin katsoa sitä, koska minä tykkään kauhusarjoista. Luulinkin, että saisin harjoitella sanoja, joita olin oppinut kummituskirjan lukiessani. En ymmärtänyt sarjan kaikkia sanoja, mutta ymmärsin suurin piirtein, mitä tapahtui. Mielestäni se on tasolleni ok, etten ymmärtänyt kaikkea. 

    Sarja kertoo kolmesta ystävästä: Aatos, Risto ja Pasi. He ovat aavemetsästäjiä.  Ensimmäisessä jaksossa Pasi istuu paljain takapuolin taikakirjan päälle, ja demonit pakenevat maailmaan. Nämä heidän täytyy metsästää. Joka jaksossa he taistelevat yhden demonin kanssa. Sivujuonessa Saatana itse on paennut Aatoksen isään. Hän yrittää saada Aatoksen tekemään syntiä. Kaiken kaikkiaan minä tykkään jaksojen pääjuonista enemmän kuin Saatanan sivujuonesta. 

    Mielestäni sarjan vahvuus on sen hassu ja hauska huumori, joka syntyy henkilöistä ja heidän suhteistaan.  Lempikohtauksessani viinipiru houkuttelee Riston juomaan, mutta hän on olutnörtti ja liian tylsä pirulle. Tuleekin paljon huumoria Aatoksen passiivisuudesta ja pettämättömästä iloisuudesta. Onkin sarjassa outoja ja hauskoja ideoita, esimerkiksi ihmishirvi, joka on samanlainen idea kuin ihmissusi. 

    Suosittelisin sarjaa kauhukomediafaneille. Nauroin paljon ja sain harjoitella puhekielen ja slangin kuuntelemista. Katson todennäköisesti uudestaan pian. Toivon, että sarjan uusi kausi tehdään. 

Lukijan päiväkirja: Pieni kummituskirja

    Minä en ole blogannut viime aikoina. Talvella minulla oli kolme suomenkielistä kurssia, ja yritin myös keskittyä enemmän kuuntelemiseen.  Siksi olen katsonut tubettajia ja TV-sarjoja enemmän kuin olen kirjoittanut blogipostauksia.  Olen kuitenkin halunnut palata blogaamaan. Ensimmäinen uusi posti käsitellee Pieni kummituskirjaa.  

    Ostin itselleni tämän kirjan heinäkuussa syntymäpäivälahjaksi. Luin sen loppuun kesän ja syksyn aikana. Pieni kummituskirjaan on kootu paljon tarinoita suomalaisista kummituksista. Siinä on myös Aino Puttosen mahtavaa kummituskuvitusta.  Kati Lampela toimittaa tarinoita, joita koottiin kaikkialta Suomesta.  Jokaisen tarinan lopussa kerrotaan, mistä ja milloin tarina kerättiin. Toivoin kuitenkin, että kirjassa olisi kerrottu, keneltä tarina on kerätty ja kuka sen keräsi.

    Kirjan tarinat on jaettu aiheisiin, mutta niiden rajat ovat löysiä. Ensimmäinen aihe on Kuka olet kummituinen? Luvussa on kummituskuvauksia. Näillä on joitakin yhteisiä piirteitä: kummitukset ovat yleensä rumia olentoja, usein pitkiä miehiä, joskus yksisilmäisiä.  Yksityiskohtaisimmässä kuvauksessa kummitukset eivät ole vain rumia olentoja ja yksisilmäisiä, mutta niiden yhdellä jalalla on saapas ja toisella jalalla lipokas. 

    Jotkut tarinat ovat vain muutaman lauseen, toiset muutaman sivun pituisia.  Sanasto on joskus murteellista tai vanhaa, mutta kaiken kaikkiaan tarinat ovat helppoja ymmärtää. Lempitarinani, joka koottiin Multialta vuonna 1936, on se, jossa talon isäntä painii kummituksen kanssa. Hän huusi rengeille, jotka tulevat juosten. Kun he saapuivat, kummitus oli hävinnyt.  He löysivät isännän nelinkontin lattialla.

    Viimeinen aihe on tarinoita, joissa yliluonnollisilla tapahtumilla on tavalliset selitykset. Mielestäni on mielenkiintoista, miten nämä tarinat ovat samanlaisia kuin muiden lukujen tarinat paitsi niiden selitykset.